Pluto Vesimiehessä 2023-2044 -rakenteiden nahanluontia

Pluto siirtyi Vesimieheen ensimmäisen kerran viime torstaina 23.3.2023. Pluto viihtyy Vesimiehessä seuraavat kuukaudet, aina 11.6.2023 saakka. Pluto peruuttelee takaisin Kauriiseen ja siirtyy takaisin Vesimieheen 21.1.2024. Tätä sahailua jatkuu muutamia kertoja, mutta 9.11.2024 Pluto jää Vesimieheen, pysyäkseen siellä aina maaliskuulle 2043 saakka. Lopullisen poistumisen Pluto tekee Vesimiehestä vasta tammikuussa 2044. Joten nyt puhutaan ISOSTA jutusta, joka TULEE vaikuttamaan maailman menoon seuraavan 20 vuoden ajan isosti, halusimme tai emme.

Sanon aina, että en ennusta. Mutta Pluto siirtyminen Vesimieheen tulee varmasti muuttamaan yhteiskuntaa ja sitä maailma, jonka me tunnemme, hyvinkin yllätyksellisesti ja radikaalisti.

Tutkaillaan hieman, millainen on Pluton energia epätasapainossa. Sanotaan, että se mitä Pluto koskettaa, voi pahimmillaan tappaa. Plutoon liittyy myös ääretön väkivalta ja manipulointi. Se on ehdottomuuksien musta-valkoinen planeetta, joka pahimmillaan tunkee luurangot vaan syvemmälle ullakon varastokomeroihin, koska näiden luurankojen kohtaaminen on yksinkertaisesti liian pelottavaa. Plutoon liittyykin vahvasti syvempi totuus. Ja epätasapainossa oleva Pluto energia ei tämän totuuden edessä kestä.

Mutta sitten se toinen puoli, eli tasapainossa toimiva Pluto energia. Haades, eli Pluto, joka tunnetaan manalan jumalana, kuvastaa psykologista kuolemaa ja syvää transformaatio prosessia, joka on osa meidän kaikkien elävien olentojen elämän syklisyyttä. Vaikka Pluto kuvastaakin kuolemaa, on sen tarkoitusperät hyvät, vaikka se ei siltä ehkä alkuun aina näytäkään. Pluto kuvaa irtipäästämistä aikansa eläneistä asioista, jotka eivät enää palvele kasvuamme. Se edustaa myös syvintä totuutta, jonka kohdatessamme, voimme kokea elämää mullistavan tranformatiivisen prosessin, joka vie meidät kohti parantumista ja eheytymistä. Jos mietitään käärmettä, joka kuvastaa Skorpionin (Pluton) yhtä olemuspuolta. Käärmeen tulee luoda aina nahkansa uudelleen, jotta se säilyy terveenä ja pysyy hengissä sekä, jotta se voi kasvaa. Jos käärme ei suostuisi nahan luonti prosessiin, se sairastuisi ja lopulta kuolisi fyysisesti. Mielenkiintoista on myös se, että käärme tulee hetkellisesti sokeaksi, kun se luo nahkaansa. Pluton kanssa onkin uskallettava mennä pimeään ja tuntemattomaan ja luotettava siihen, että prosessi kyllä kantaa. Ja näin toimii myös Pluto meissä. Siellä missä Pluto, siellä on suostuttava nahan luontiin ja muutokseen.

Kun pohditaan Vesimiehen prinsiippiä, tuota yllätyksellistä, kapinallista, oman tien kulkijaa, jonka elinehto on olla erilainen. Tai sitten täysin äkkiväärästi juurikin se ajanhermolla oleva trendihaukka. Anyway. Vesimiehen prinsiippi pitää sisällään vallankumouksellisen energian, joka suuntautuu yhteiseen hyvän tavoitteluun, suurempiin yhteisöihin ja humaaneihin arvoihin. Vesimies on individualisti, jolle asioissa täytyy aina olla jotakin järkeä. Vesimiehen prinsiippi liittyykin vahvasti älyyn ja nimenomaan korkeampaan älyyn, nerokkuuteen. Vesimies onkin kaikista mielikeskeisin ja mentaalisin prinsiippi, joka ei koskaan valitse puoliaan, vaan näkee usein myös kolikon kääntöpuolen. 

Pluto Vesimiehessä

Kun Vesimiehen hallitsija planeetta Uranus on löydetty vuonna 1781, oli myös Pluto tuolloin Vesimiehen merkissä. Tämän jälkeen myös tiede on ottanut ison harppauksen sekä ensimmäiset tieteelliset sähköön liittyvät havainnot on tehty juurikin 1700-luvun lopulla. Ja kyllä, Vesimiehen prinsiippi pitää sisällään sähkön elementin. Ja kappas, mitä meillä onkaan yhteiskunnallisella tasolla tapahtunut juurikin nyt sähkön hinnoissa? Saa nähdä tuleeko meidän koko sähköjärjestelmä tällaiseen possahtamaan taivaan tuuliin seuraavan 20 vuoden aikana ja rakentumaan täysin uudenlaiseksi järjestelmäksi.

Viimeksi, kun Pluto on liikkunut Vesimiehessä vuosina 1777 – 1798, tuolloin historiankirjoista on nähtävillä selkeimmin Ranskan vallankumous. Ja super mielenkiintoista on se, että tämä vallankumous kesti lähemmäs koko sen ajan kun Pluto oli viimeksi Vesimiehessä. Ja viime torstaina 23.3.23 kun Pluto siirtyi Vesimieheen ensimmäisen kerran, uutisoitiin Ranskassa olleen yksi väkivaltaisimmista mielenosoituksista tuona päivänä. Uskon, että tällainen kansalaisaktivismi tulee lisääntymään seuraavan 20 vuoden aikana merkittävästi, myös muuallakin kuin Ranskassa, jonka kansa on aina anteeksi pyytämättä puolustanut omia oikeuksiaan.

Uskon myös, että sosiaalinen media tulee kokemaan jonkunlaisen mullistuksen tällaisenaan, kuin se nyt on. Vesimiehen prinsiippiin liitetäänkin sosiaalinen media ja sekä internet. Seuraavat 20 vuotta tulevat varmasti olemaan isoa muutosta myös tällä saralla. Käsitys myös yhteisöistä varmasti muuttuu ja toivonkin, että ihmiset löytävät lähemmäs toisiaan sekä sen oman heimonsa. Eritoten toivon, että tämä aika uudistaisi käsityksemme ihmisyydestä ja tilaa tulisi enemmän humaaneille arvoille, kovan patriarkaatin sijasta. Ja vaikka uutisia en seuraa, niin en ole voinut olla kuulematta siitä, mitä politiikan kentällä tapahtuu ja sitä, miten tulevan sunnuntain eduskuntavaalit, voivat olla hyvin poikkeukselliset tuloksiltaan. Tai jos ei ole, niin tuleva hallitus tulee varmasti saamaan oman osuutensa kansan kypsymisestä valtiovallan päätöksiin.

Loppupeleissä kuitenkaan kukaan meistä ei tiedä mitä tuleman pitää, mutta uskon, että se kaikki mikä tulee tapahtumaan, on tarpeellista, jotta vanhat valtarakenteet uudistuisi ja meille alkaisi tulla tilaa uudenlaiselle maailmalle. Toivotaan siis, että tämä eläinradan kapinallinen ja yhteisen hyvä tavoittelija luo meille uudenlaista maailmaa, kun Pluto vierailee seuraavat 20 vuotta tässä ihanan älykkäässä ja individualistisessa merkissä.

Pluto Vesimiehessä

23.3.2023 – 11.6.2023
21.1.2024 – 2.9.2024
19.11.2024 – 9.3.2043
1.9.2043 – 19.1.2044

Scroll to Top